9.10.2009

Lahjoja

Olen ollut kohta 2 viikkoa aivan järjettömässä nuha-kuume-silmä-poski-pää-kurkku-tiesmissä flunssassa. Lääkärissä juostu, erilaisissa labroissa, töistä sairaslomaa. Kotona aika menee nukkuessa pitkiä päiväunia vähän väliä, napsiessa kolmea eri suunkautta otettavaa, tänään sain lisäksi kaksi nenäsumutetta ja sen lisäksi silmätipat. Ja neuloessa. Se vähä aika, minkä on hereillä, ja minkä jaksaa keskittyä johonkin muuhun kuin "Samantha Who?":n kakkoskauteen. (Aivotonta!! :D)

Näin ollen olen siis neulonut. Paljon pieniä, simppeleitä juttuja. Lahjaksi. Ja vähän ylimääräisiäkin, kaikille ei ole vielä kohdetta tiedossa. Yllä olevat sukat on Novitan Nalle Colorista tehty äidille. Malli on kirjasta Knitting Socks With Handpainted Yarn, malli on Punctuated Rib Socks Ann Buddilta. Aika kamalat ne on silti, mä en tota väriyhdistelmää ymmärrä..

Koska hostsiskoni sai esikoisensa elokuussa, niin vaavi (Ella) tarvitsee tietenkin joululahjojakin ulkomaan tädiltään. Cabled Baby Hats (Ravelrysta bongattu) vei Debbie Blissin Baby Cashmerinoa puolikkaan kerän, pitänee tehdä toinenkin pipo samasta. Vai mitä muuta saisi 25 g vauvalankaa, ei taida tumppuihin/sukkiin riittää..

Sitten pari aikuisten pipoakin valmistui. Ihanasta palmikosta jäi melkein 5 kerää lankaa yli vielä, joten niiden loput piti kuluttaa poijes. Tädilleni Blueberry Hat (rav-linkki), johon meni vähän alle kaksi kerää. Tosi nopea, kiva ja helppo tehdä. Ja rakastan lopputulosta!!

Siskolle samasta langasta Mariomyssy (linkki), vähän päälle kaksi kerää. Lankana siis oli Gjestalin Topp't Tå, aivan ihanan kuohkea ja paksu ja ihana ja ei-kutittava lanka. Sitä ois tossa petroolissa vielä jämäkeränen, täytyy keksiä sille vielä joku käyttökohde. Tää lanka on yks mun uusista lemppareista paksuissa langoissa.

Jämä-puro keriäni pyöritellessä tuli Ravelryssa vastaan tämä malli. Näitä tehty kaksi, n. 10v poikien päähän sopiviksi. (Omaan päähän turhan nafti hieman, OLETAN, että nuoremmilla muksuilla on toistaiseksi ainakin vielä vähän pienempi pää?) Näitä voisi tehdä vielä pari aikuisten koossa, niin ois myös suvun miesten päät lämpimänä ens talven.

Sen lisäksi part II äidin ystävättären aikuisten lasten 45 jalkoihin. Toinen sukka puolessa välissä. Jotain erilaista, Ganeshasilta bongattu ribbi nilkassa on muuten aika näppärä!

Joten joo, paljon valmistunutta "pikkusälää". Mutta kohta on kaikki joululahjat tehty ja voin jatkaa itselle ihania neuleita. Nää lahjaneuleet on ollut siitä kivoja, että niitä on ollut tosi kiva tehdä ja voisin pitää itse kaikki MUTTA kuka tarvii montaa kymmentä erilaista hattua tai huivia tai lapasia tai villasukkia.. Kiva tehdä kerrankin luvan kanssa muille jotain, mitä ehkä ovat toivoneet/aikovat käyttääkin. Siskolle on muuten petroolista Teddystä ihan kohta valmistumassa dropsin A-linjainen jakku. Napit ajattelin tehdä itse, ensimmäistä kertaa massasta! :)

3 kommenttia:

  1. Kivoja pipoja! Toivottavasti olo alkaa pian helpottaa. Jos jotain hyvää hakee niin ainakin vino pino joululahjoja on syntynyt ja tosiaan omat kivat ja isommat projektit ovat askelta lähempänä.

    Ainiin, onnistuin tilaamaan Topp´t Tåta Nordiasta. =) Sormet jo syyhyää, että pääsen (sun neuleen innoittamana) Dropsin mallin kimppuun.

    VastaaPoista
  2. Aimo kasa ihania neuleita. :o) Paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Paranemisia sinulle!
    Paljon olet kaikkea ihanaa ja kaunista saanut aikaan!

    VastaaPoista