31.8.2009

Whisper


Yksi vaikeimmista ikinä kuvattavista vaatekappaleista on ehdottomasti Whisper Cardigan. Peilissä se näyttää kivalta mun päällä + se tuntuu mukavalta, mutta jokaikisessä kuvassa, jonka H otti siitä, niin näyttää aivan kamalalta. Joten ehkä kuvat eivät vaan tee tälle vaatekappaleelle oikeutta. Se on oikeasti meinaa tosi mukava, ihana heittää niskaan ko vähän on illalla viileä ja ei roiku huonosti ja ei ole helma tiellä joka paikassa.


Lankana käytin Novitan uutta aloevera-Nallea. Siinä oli ihana väri ja noh, pitihän tätä uutuutta testailla. Oli kyllä pehmeä! Ja on vieläkin, vaikka neuleen olen ehtinyt jo kerran pestäkin. Itse neulominen oli kamalaa. Ei siis kamalaa, vaan TYLSÄÄ. Sileää pitkä pötkö, ribbiä kamalasti, ja helmalärpäke kesti ikuisuuden. Lopulta otin tän sellaseks pakkoneuleeksi, että mitään muuta en saa neuloa ennenko se helma on valmis. Ja valmistuihan se sitten.


Tein Vilman ohjeiden mukaan helmalärpäkkeeseen muutamana ainaoikein-rivin, jotta helma ei rullaantuisi kainaloihin asti. Kellohihoista en myöskään välittänyt, joten virkkasin pari kierrosta kiinteitä silmukoita ja näin tämä on ehdottomasti enemmän itseni näköinen vaatekappale.

Malli: Whisper Cardigan, IK Spring 2009
Lanka: Novita Nalle aloevera + jojoba?, 275 grammaa
Puikot: 2,75 mm, 3,5 mm sekä 4,5 mm
Fiilis: hyvä, ilman valokuvia :D

7 kommenttia:

  1. Tosi kaunis, vaikka kuvat eivät muka annakaan täysiä oikeuksia. Onneksi vain tekeminen oli tylsää ja lopputulos jotain aivan muuta! :)

    Mulla on tuo samainen Nalle sukkakokeilussa ja se tuntuu niin mukavan pehmeältä, että on siitä jonkin moinen takkikin tehtävä.

    VastaaPoista
  2. Ihana!!! Täytyy varmaan itsekin neuloa oma whisper, kun näyttää niin hyvältä

    VastaaPoista
  3. Ihana se on kyllä. Harmi, että neulominen oli tylsää, vaikka niin kyllä olin jo uumoillutkin. Tämä on nimittäin omallakin työlistalla, mutta en tiedä arvaanko ryhtyä puuhaan. Ettei vaan taas tulis ikuisuusneuletta.

    Onnea valmiiksi saamisesta!

    VastaaPoista
  4. Ihana härpäke ja vielä nätti väri, nam :)

    VastaaPoista
  5. Allekirjoitan täysin ; tylsää neulottavaa ja kamalan vaikea kuvata, mutta vitsit miten kiva luonnossa! :) Tykkään kovasti noista sun tekemistä hihansuista, ja värikin on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Ihana! Tuosta uudesta Nallesta on monia suunnitelmia, kun se on niin pehmeää. Oi mistähän saisin tuon ohjeen, tuo olisi varmasti mukava neule pitää :)

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia kaikille :D

    Anna-Kaisa, kerro ihmeessä, että kestääkö sukissa myös tuolla uudella käsittelyllä :)

    hiisa, tee ihmeessä. Se on ihanan mukava neule :)

    Taija K, bongailin muidenkin tekeleitä ennenkuin omaani aloitin ja kaikki tosiaan valittaa tylsyydestä. Toisaalta lopputulos on ihana! :)

    Vilma, kiitos :) Sun versiota tutkailin tosiaan tosi paljon, kun en myöskään halunnut rullautuvia reunoja :D

    wilmiina, ehkäpä se tulee interweaven pattern storeen aikanaan tai sitten koeta metsästää se kevään IK jostain :)

    VastaaPoista