26.10.2010

Kirjoneuleoravia


Loin SYTYCK haasteeseeni silmukat viikko sitten sunnuntaina, kun haaste alkoi. 2,5 mm puikot, 168 silmukkaa per kerros. En tee yleensä paitoja (edes pienten) näin pienillä puikoilla, ainoastaan sukkia. Sen lisäksi haasteessani tuli olemaan itselleni aika iso kirjoneuleosio, jossa on pitkiä langanjuoksuja. Koetin kuitenkin valita kirjoneulemallin, jossa tehdään kahdella värillä kerrallaan. Pitkät langanjuoksut + useampi väri per kerros olisi ollut liian haastavaa, muutenkaan kun en ole kirjoneuleneulomisen fani.

Maanantaina koittikin yllättäen pakkoleposairasloma, joten kotona on tultu vietettyä 1,5 viikkoa nyt sohvan omana. Seurana DVD-sarjaboksit ja digiboksille nauhoiteut ohjelmat (Gilmoren tyttöjen ekan kauden uusinnat Yleltä, Dawson's Creekin uusinnat Neloselta, Law&Order 90-luvun alusta.. Nam mitä tv-herkkuja!) ja työ onkin edennyt yllättäen sutjakasti. Lauantai-iltaan mennessä olin saanut vartalo-osan ja hihat neulottua ja piti yhdistää työ yhdelle pyörölle ja aloitella kirjoneulekaaviota.

Ensimmäiset kirjoneulerivit olivat aivan kammottavia. Purkasin ne muutamaan otteseen, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua kun vain uskalsin neuloa eteenpäin! Jätin pois langankierrot pitkissä langanjuoksuissa, ja koetin venytellä takana menevää lankaa vain tarpeeksi pitkäksi. Ohuessa langassa 10 silmukan langanjuoksu ei ollut läheskään niin paha kuin paksussa langassa. Uskallusta tuli enemmän ja työ alkoi soljua sormien läpi vauhdikkaammin koko ajan.


Niinpä maanantai-aamun sarastaessa (noh, saatoin nukkua pidempään kuin aurinko..) päättelin langanpäitä työstä. Hieman on kupruja siellä täällä, mutta kastelu, venyttely, silittäminen ja muu auttoivat pahimpien kuprujen yli. Ei, musta ei tullut tämänkään työn myötä kirjoneulefania - palmikot ja pitsit ovat niiiin paljon enemmän mun juttu. Mutta selätinpä kirjoneulepelkoa taas askeleen enemmän? Ha, olen ylpeä työstä vaikka täydellinen se ei ole. Toivottavasti se kelpaa saajalleen (tainoh, saajalla ei ehkä ole sananvaltaa asiaan mutta saajan vanhemmille).


Dropsin malli b17-15
Viking Baby Ull, ruskea, valkoinen, pinkki, harmaa
2,5 mm puikot
koko 6/9 kk

9 kommenttia: