4.1.2016

Suuri lankainventaario!


Tein perjantaina sen asian, josta olen haaveillut jo pari vuotta. Mutta en ole aiemmin uskaltautunut tähän. Nyt se tuntui sopivalta. Vuoden alku, kaappien siivousta, järjestelyä, suunnitelmia ja tavoitteita tulevalle vuodelle. Kaadoin kaikki lankani lattialle. (Paitsi muutaman keskeneräisen jätin omaan rauhaansa pyörimään). Niitä oli paljon! Päivittämätön Ravelryn tilasto kertoi, että jossain 53-55 kilon paikkeilla mentiin. Tiesin, että varastossa on paljon sellaista, mistä en edes halua tehdä enää mitään. Ja että osa langoista on "kadoksissa" - tiesin ostaneeni jotain, mutta sijainti epävarma. Halusin nämä järjestykseen.


Ja siihen meni sitten koko viikonloppu. Ensin lajittelin lasten avustuksella langat väreittäin.  Sitten värikerrallaan aloin käymään läpi. Väri, merkki, lanka, määrä, kuva ja laatikkoon. Laatikot nimikoin, kirjoitin ylös, mitä missäkin laatikossa on. "Turhat langat" keräsin kahteen isoon Ikea-säkkiin ja tarjoan niitä lasten tarhaan sekä tätini työpaikalle askartelu/muuksi materiaaliksi. Ravelryyn näpyttelin kaikki ja väittäisin, että se on nyt n 500g tarkkuudella ajantasalla ja paikkansa pitävä. 



Loppusaldo on tällä hetkellä 43,324kg. Tämän vuoden tavoite on saada tämä kilomäärä alle 40 kiloon. Lankaa saa ostaa lisää, mutta sitä tulee myös neuloa/lahjoittaa/antaa/myydä pois. Siten, että 31.12.2016 lankaa on alle 40 kg. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä? (Tosin v 2015 neulomisiin verrattuna saattaa ollakin. Sopiva haaste siis!) 

7 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin istua tuolla koirulin paikalla ja ihailla kaikkia kauniita lankakeriä!

    VastaaPoista
  2. Näyttää niin herkulliselta lankakasalta :)

    VastaaPoista
  3. Oi mikä ihana näky. Ei varmaan heti tarvitse kauppaan lähteä,
    jos inspis iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei heti, mutta tietyissä väriryhmistä jos haluan jotain tehdä niin on puutteita ;D

      Poista
  4. Oi mikä ihana näky. Ei varmaan heti tarvitse kauppaan lähteä,
    jos inspis iskee.

    VastaaPoista