23.3.2013

Color Affection


 Mulla on mennyt hetki tottua tähän huiviin. Malli on siis Veeran Color Affection, joka näytti ohjeen perusteella aivan ihanalta. Lisäksi muiden projektikuvat Ravelryssa antoi ymmärtää, että tää vois olla just mun tyylinen huivi. Olin haaveillut tästä jo pitkään, siitä lähtien kun eräässä retriitissä saimme ohjeen retriittilahjaksi. Olin silloin ostanut jo Tuulian Väinämöistä huivia varten, mutta päädyinkin lopulta ihan muihin lankoihin. Viimeisimmässä retriittissä ostin Hopeasäiettä ja aloitinkin samantien tikuttamaan.


Ja vaikka kuinka laskin kerrokset ja muut ja silmukat täsmäsi ohjeeseen, on huivi "erimallinen" kuin ohjeen kuvat. Kapeampi (myös mitoiltaan) ja järjettömän pitkä. En ymmärrä, tiheys on erittäin lähelle oikeaa (= ei poikkea niin paljoa ohjetiheydestä, että selittäisi eron) ja kerrosmäärät laskettu moneen kertaan uusiksi, että varmasti mätsää ohjeen fingering-paksuisen ohjetta. Tän mallista on hankala käyttää. Vaikka kiedon kolme kertaa (!!) kaulan ympärille, niin silti jää pitkä häntä vielä. Toivoin pingotuksen helpottavan, mutta eipä se sitä tehnyt. Kauniit värit tässä on, ja rakastan noita raitoja - malli vaan ei miellytä.


En silti lähde purkamaan tätä, vaan aion yrittää parhaani oppiakseni käyttämään tämän mallista. (Lisäksi ohjeessa voisi olla maininta, että reuna kiristää todella pahasti ja kannattaa tehdä sinne väliin vaikka langankierto, jonka tiputtaa pois seuraavalla kerralla ja TODELLA löysästi kuljettaa eri värejä reunassa mukana silti samalla sitoen ne aina kiertäen, että reunasta jäisi kaunis.) Aavistuksen pettynyt olen siis; lopputulos ei vastaa mielikuvaani, mutta ihan kiva tääkin on. Kai?

6 kommenttia:

  1. Tosi harmi jos malli ei asetu kunnolla, toivottavasti löytyy hyvä asettelutapa. Tosi kauniit värit nimittäin, näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Värit ovat upeat! Toivottavasti käyttäessä opit pitämään huivista, vaikka mielikuva ei toteunutkaan.

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit värit, toivottavasti tosiaan löydät hyvän tavan käyttää!

    VastaaPoista
  4. Kaunis versio! Mä tein omani laceweightistä ja sitä en oikein osaa käyttää koska se on vähän "luiru" mutta Laikan tekemää alpakkaista oon raahannut perässäni koko talven. Kietoutuu nelisen kertaa kaulan ympäri ja tarvittaessa lämmittää kaulaa ja niskaa yliopistolla.

    VastaaPoista
  5. Harmi ettei huivista trullut mieleistä, kauniit väritkin! Jospas sitä ajan kanssa tottuisi tuon malliseenkin :)

    VastaaPoista
  6. on se kaunis. Joskus vaan käy niin, että lopputulos on jostain käsittämättömästä syystä eri kuin ohjeessa. Mulle kävi niin hemlockringin kanssa. Ja purkuun meni, sitä ruttanaa ei olisi minkään valtakunnan pingottaminen pelastanut. Ärsyttävää, mutta totta.

    VastaaPoista