16.5.2012

Keskeneräisiä

Tää on taas se aika, kun tulee aloitettua tuhatta uutta työtä ja tuntuu, ettei mitään saa valmiiksi. Retriitin jälkeen aloitin suurella innolla Still Lightin, joka onkin edennyt tosi kivasti ja taskujen jälkeen kokeiltuani sitä päälle, oli se juuri passeli! Helmaa pitäisi vielä 10 cm neuloa + hihat, mutta tän työn syrjäytti suuri tarve aloittaa ns automatkaneule.


Sellaiseksi valikoitui sitten Yarnissiman Firestarter-sukat, jotka veivätkin mennessään ja niin se Still Light unohtui. Eka sukka on lähes valmis, vielä muutama sentti vartta ja päättelyt. Ihan en tuon kantapään faniksi ala, oli jotenkin tuskastustuttava ja en saanut jalan pituutta juuri oikeaksi omalle jalalleni, kun oli vieras kantapää ja nyt se on ehkä 0,5 - 1 cm liian pitkä. Noh, toiset sukat alle niin menee päällisukkina.


Näiden eteen kiilasi kuitenkin ystävän kanssa pohdittu idea itse neulotusta kastemekosta. Mietin jo Tytsin aikaan, että voisin neuloa itse kastemekon mutta mitään kivaa mallia en löytänyt. Nyt sitten laajensin vähän hakukriteereitä ja muutama projekti Ravelryssa miellytti silmää hurjasti. Viime viikolla käytiin sitten Menita Outletissa hakemassa lankaa, ja helmaa on neulottu nyt noin 30 cm. Ajattelin metrisen helman tehdä, ja mallissa neulotaan sitten vasta tuosta nauhakujasta ylöspäin yläosa. Langaksi valitsin Menitan oman Silk Dreamin (merinovillaa ja silkkiä) puhtaan valkoisena.

Ehkä näistä saadaan jotain valmista jossain vaiheessa..

4 kommenttia:

  1. Omaan jalkaani tuo Firestarter olis ollut myös pikkasen liian pitkä, mutta mummolleni, jolle sukat tein, sukat oli sopivat. Kärjen tein hiukka eri tavalla kuin ohjeessa, joten sekin taisi pienentää hiukan sukan pituutta. Itse taas tykkäsin kantapäästä, kun se oli vähän erilainen. Jotenkin tylsistyttää jo nuo tutut kantapäätyypit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä bongasin itseasiassa virheen tuossa ekassa sukassa; olin tehnyt kantapäätä pari kerrosta liian pitkälle, sillä toinen sukka joka on täysin ohjeen mukainen, istuu kuin hanska käteen :)

      Mulla taitaa kantapäässä tökkiä se kantalapun ulkonäkö, 1o1n ei oo kamalan kaunis mun käsialalla. Tekniikkana tykkäsin kyllä, ja toi sivun ainaoikein-alue on tosi kiva! :)

      Poista
  2. tosi kauniisti raidoittuu tuo sukkalanka! Harvoin on suoraan kerältä noin onnistunutta! Ja tuo kastemekko-projekti tulee olemaan mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varressa ei enää raidoittunut niin nätisti ;D Alkoi vetämään tosi pahasti lätäköitä, mutta toisaalta onneksi varret ovat lahkeen alla piilossa :)

      Kastemekosta puuttuu enää silkkinauha, täytyykin yrittää siitä muistaa ottaa kuvia myös! :)

      Poista