7.11.2013

Kirjoneuleita


Malli: <3s a="" heart="" href="http://www.ravelry.com/patterns/library/3s-hat">rav-linkki
)
Lanka: Marks & Kattens Karusell kolmessa eri värissä
Puikot: 2,25 mm
Muuta: tämä on kamalan pientä mitoitusta, aikuisen koolla tein ja menee esikoiselle 3v ja pienempi ei voisi olla. Tosin venyy myös omaan päähäni, mutta korkeus loppuu kesken. 

Mistä tietää, että talvi lähenee? Alan himoitsemaan kirjoneuleiden tekemistä. Pukinkonttiin valmistuikin muutama kirjoneule. Edelleen en koe niiden tekemistä kamalan luontevaksi, ja neulepinnassa esiintyy aika paljonkin kiristelyjä, mutta jotenkin ne ovat silti joka kerta mielettömän kiva tehdä. Tulee oikea voittajaolo, kun on saanut taltutettua kauniin kirjoneulemallin. Sellainen olo, että osaanpas jotain. 


Malli: Heart mittens (rav-linkki)
Lanka: Novita Wool lime ja violetti
Puikot: 3,25 mm

Haaveilen kirjoneuleisesta tunikasta. Jossa olisi kaarroke kirjoneuletta, ja muuten tunikapituinen. Dropsilla on hurjasti kivoja malleja, mutta en tiedä, jaksanko kuitenkaan sellaista tehdä. Isot työt tuntuvät tällä hetkellä jäävän muun elämän jalkoihin. Purin juuri Manu-takin, jonka aloitin vuosi? sitten retriitissä. Liian iso, aivan liian iso. Uusi Still Light on puikolla (kohta taskuissa asti) kokoa pienempänä. Sellainen muu elämä siis vie aikaa tällä hetkellä neulomiselta. Pienemisprojekti. :)

1 kommentti: