12.2.2016

Lämpöä vironvillasta





Kauan sitten, silloin vielä kun lunta oli maassa ja ulkona oli kylmä ja kaunis sää, sain valmiiksi lokakuussa aloittamani neuleen. Olin syksyllä yhdellä viikonlopun mittaisella partiokoulutusreissulla, jossa vietimme suurimman ajan ulkona. Se sattui olemaan se ensimmäinen pakkasviikonloppu syksyllä, ja totesin, että multa puuttuu selkeästi sellainen ohut, mutta lämmin villapaita varusteista. Mukana oli kyllä muutama vironvillainen huivi lisälämmikkeeksi, ja kiedoinkin niitä ympärille. Ja ne lämmitti niin ihanasti! 

Niinpä päätin, että kun niitä vironvilloja on kaapissa enemmänkin, niin neulotaan niistä sitten tuollainen ohut ja lämmin paita. Mallia selailin Ravelrysta pitkään, mutta mikään ei oikein napannut. Päädyin lopulta tekemään Tuulian TTS-menetelmällä pitkästä aikaan ylhäältä alaspäin istutetuilla hihoilla. Hieman tuli lisättyä liikaa silmukoita (oma virhe, ei ohjeen) kun hihat erotin toisistaan, mutta virheen huomasin vasta kun hihoja aloin neulomaan. En anna tämän häiritä, mahtuupahan alle jotain muutakin reippaasti. 

Raidoitin neuleen vironvillalla (turkoosi-ruskeasävyinen) sekä Ohuella Pirkkalangalla (tumman sininen). Nämä olivat sopivasti samanvahvuisia ja samanoloisia lankoja. Paidasta tuli paljon kauniimpi kuin odotin, värit ovat juuri minua ja paita on KEVYT! Painoa on vähän päälle 300g ja se on kuitenkin todella iso. Maaliskuun alussa paita pääsee testiin, kun seuraava metsäviikonloppu kolkuttelee PJ-PK-kurssin muodossa. 

Malli: Tuulian TTS omilla mitoilla
Lanka: Evilla virovilla sekä Ohut Pirkkalanka, yhteensä 330 g
Puikot: 4,5mm 

3 kommenttia:

  1. Ooh miten kaunis paita! Omassa vaatekaapissa olisi myös ohuen villapaidan mentävä kolo, ja lankalaatikossa vironvillaa ja ohutta pirkkaa, hyvä tietää että yhdistelmä toimii :)

    VastaaPoista
  2. Ihana! Mullakin ois vironvillaa monta vyyhtiä, eikä aina jaksais tehdä Revontuliakaan, joten pusero voiskin olla hyvä ajatus!

    VastaaPoista
  3. Kaunis pusero, kivat raidat ja varsinkin värit. Olin sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva sos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista